Paarmat ja ilmastonmuutos: Miksi ne ilmestyvät aiemmin ja purevat hanakammin?

Ilmastonmuutos tuo paarmat esiin entistä aikaisemmin ja aggressiivisemmin

Viime vuosien lämpenevät kesät ovat vaikuttaneet merkittävästi paarmojen esiintymiseen ja käyttäytymiseen Suomessa. Havainnot osoittavat, että eri paarmalajit aikuistuvat aiempaa aikaisemmin ja esiintyvät runsaammin samaan aikaan, mikä on vaikuttanut esimerkiksi maatalouden ja ulkoilijoiden arkeen. Tämä tilanne liittyy suoraan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin hyönteisten elinkierrossa.

Yhteensä 39 paarmalajia – muutama niistä erityisen ärhäkkä

Suomessa tavataan 39 eri paarmalajia, joista keskeisimpiä ihmiselle ja eläimille haitallisia ovat muun muassa sokkopaarma (Chrysops relictus), suppupaarma (Haematopota pluvialis) sekä suurikokoinen nautapaarma eli hevospaarma (Tabanus bovinus). Näiden lajien koko, ääntely ja lentonopeus vaihtelevat, mutta niillä on yksi yhteinen piirre: naaraspaarmat tarvitsevat verta munien tuottamiseen.

• Suppupaarma: pieni mutta nopea ja huomaamaton, iskee usein pilvisellä säällä.
• Sokkopaarma: värikäs ja tarkkasilmäinen, seuraa liikettä ja lämpösignaaleja.
• Hevospaarma: suurin laji, jopa 2,5 cm pitkä, vaikuttaa erityisesti karjatiloilla.

Purema kuin pistopuukko – miksi paarman purema tuntuu pahalta?

Paarmat eivät varsinaisesti pistä kuten hyttyset, vaan niillä on sahalaitainen suuosasto, joka muistuttaa rosoreunaista pistopuukkoa. Naaraspaarma viiltää ihon auki ja imee syntyvän veripisaran kielellään. Puremaan liittyy lisäksi puuduttava aine, joka helpottaa veren imemistä ilman uhrin välitöntä reaktiota. Silti ihmiset kokevat parmanpureman kivuliaana. Tavallisia jälkioireita ovat:

• paukama puremakohdassa
• kutina ja kipu
• tulehdusriski erityisesti jos puremaa raapii

Yksittäinen naaraspaarma voi imeä verta jopa 50–100 milligrammaa kerralla. Sen jälkeen se vetäytyy suojaan sulattamaan ravintoa muutamaksi päiväksi.

Paarmat reagoivat lämpöön ja hiilidioksidiin – näin ne löytävät kohteensa

Paarmat paikantavat uhrinsa monipuolisen sensorijärjestelmän avulla. Ne aistivat sekä ruumiinlämmön että hengityksessä muodostuvan hiilidioksidin ja iskevät kohteeseen usein takaapäin. Toisin kuin monet muut hyönteiset, paarmat löytävät verilähteensä myös pilvisellä säällä, mikä tekee niistä erityisen hankalia ulkoilijoiden ja maatilan eläinten näkökulmasta.

Lämmenevä ilmasto lyhentää toukkien kehitystä ja tiivistää parveiluaikaa

Perinteisesti paarmat viettävät toukista aikuiseen kehittymiseen 2–3 vuotta maaperässä. Viime vuosien hellekesinä havaintojen mukaan kehitys voi nopeutua merkittävästi, ja useampi laji saattaa aikuistua samanaikaisesti. Tämä johtaa siihen, että parveilu on äkillistä, runsasta ja lyhytkestoisempaa – mutta samalla intensiivisempää.

Maatiloilla tämä kehitys ilmenee lisääntyneenä karjaeläinten levottomuutena, mikä voi vaikuttaa tuottavuuteen. Ihmisasutuksen piirissä taas esimerkiksi mökkiläiset ja retkeilijät raportoivat tihenevistä paarmatilanteista, erityisesti heinäkuun helteillä.

Monimuotoisia hyötyjä ravintoketjussa – paarmat eivät ole vain kiusa

Vaikka paarmat tunnetaan ärsyttävinä vertaimevinä hyönteisinä, niillä on oma tärkeä roolinsa ekosysteemissä. Paarman toukat osallistuvat maaperän mikrobitoimintojen ylläpitoon ja aikuisten yksilöiden merkitys ravintoketjussa on huomattava. Ne toimivat ravintona useille lintulajeille ja toisten hyönteisten toukille, erityisesti kosteikkoympäristöissä, joissa lajisto on runsasta.

Kuumenevat kesät muuttavat paarmoja – mistä ilmiö kertoo?

Paarmojen käyttäytymisen ja elinkaaren muuttuminen tarjoaa konkreettisen esimerkin siitä, kuinka nopeasti hyönteislajistot voivat reagoida ilmastonmuutokseen. Lyhyempi kehitysaika, lisääntynyt aktiivisuus ja samanaikaistuva parveilu ovat esimerkkejä siitä, miten lämpö ja kosteus vaikuttavat suoraan ekologiaan.

Ilmiö ei ole rajoittunut vain paarmoihin – myös muut lentävät hyönteiset, kuten surviaissääsket ja tietyt päiväperhoslajit, ovat siirtyneet uusille alueille ja muuttaneet elinkierron rytmejään. Paarmat toimivatkin tässä kontekstissa eräänlaisina indikaattorilajeina, jotka heijastavat laajempaa ympäristön muutosta sekä kylmimpien kuukausien lyhentymistä.