Precosa: Neue Wege der Medienfinanzierung im öffentlichen Diskurs

Precosa tuo keskusteluun julkisen mediapalvelun rahoituksen ristiriidat

Yhä useammassa Euroopan maassa keskustellaan siitä, miten julkista mediaa olisi tarkoituksenmukaisinta rahoittaa. Viime aikoina aihe on noussut esiin myös Suomessa, kun kansainväliset uutisraportit ovat tuoneet esille muissa maissa käytössä olevia lisenssimalleja ja niiden yhteydessä ilmenneitä ongelmia. Tällaisen taustan valossa käsite precosa on alkanut esiintyä mediakeskustelussa viittauksena lisenssimaksuihin liitettyihin menetelmiin ja periaatteisiin. Vaikka termi ei vielä ole laajassa käytössä Suomessa, sen sisältö liittyy olennaisesti tapoihin, joilla valtiot turvaavat julkisen palvelun median riippumattomuuden ja jatkuvuuden.

TV-lisenssien muuttuvat käytännöt Euroopassa

Monet maat ovat viime vuosina siirtyneet perinteisestä TV-lisenssistä kohti vaihtoehtoisia rahoitusmalleja. Esimerkiksi Serbiassa julkisen yleisradiopalvelun rahoitus liitettiin suoraan sähkölaskuun, jossa kuukausimaksu vuonna 2022 oli 349 Serbian dinaaria eli noin 3 euroa. Myös Portugalissa RTP saa julkista rahoitusta osittain sähkölaskun yhteydessä veloitettavalla maksulla. Tämä järjestelmä takaa kattavan keruun, mutta herättää kriittisiä kysymyksiä maksun oikeudenmukaisuudesta ja kansalaisen valinnanvapaudesta.

Toisessa ääripäässä on Montenegro, joka poisti TV-lisenssimaksun kokonaan jo vuonna 2007, sekä Etelä-Afrikka, jossa on ehdotettu siirtymistä suoranaiseen valtion budjettitukeen ilman kansalaisten määräsidonnaista panosta. Näistä malliesimerkeistä käy ilmi, ettei yksiselitteistä tapaa rahoittaa julkista mediaa ole, vaan malleja kehitetään poliittisten, teknisten ja kulttuuristen lähtökohtien mukaan.

Lisenssimaksujen kiertäminen yleisrakenteisena ilmiönä

TV-lisenssien maksusta kieltäytyminen on monissa maissa muodostunut laajamittaiseksi ongelmaksi. Puolassa tutkimus vuodelta 2012 osoitti, että jopa 65 % kotitalouksista ei maksanut vuosittain vaadittua lisenssiä. Kymmenen vuotta myöhemminkin vain noin 8 % puolalaisista maksoi maksun. Yksi keskeinen syy tähän on se, ettei Puolan viranomaisilla ole laillista mahdollisuutta tarkastaa, onko asunnossa televisio — tarkastajien tulee saada asukkaalta suostumus sisäänpääsyyn.

Maksuhaluttomuuden tai sen välttelyn taustalla vaikuttavat usein myös poliittiset tekijät. Julkisia mediataloja, kuten Puolan Telewizja Polska (TVP), on eri yhteyksissä syytetty valtion propagandan levittämisestä, mikä on heikentänyt kansalaisten luottamusta maksujärjestelmän oikeudenmukaisuuteen. Nämä esimerkit havainnollistavat, kuinka monisyisesti kansallinen politiikka ja median vapaus kytkeytyvät siihen, onko ihmisillä halua tukea julkista lähetystoimintaa taloudellisesti.

Tulojen monipuolistaminen median riippumattomuuden turvaamiseksi

Yksi tapa vähentää lisenssisidonnaisuutta on mainostuloihin ja markkinapohjaiseen rahoitukseen siirtyminen. Esimerkiksi Portugalin RTP:ssä sallitaan kuusi minuuttia mainoksia tunnissa, ja tämä on kattanut osittain verkko- ja radiopuolen menoja. Samalla keskustelu jatkuu siitä, pitäisikö julkisen median rahoitukselle asettaa automaattinen inflaatiokorjaus tai valtion takaama budjettituki. Esimerkkinä mainittakoon Puola, jossa hallitus myönsi vuonna 2020 julkiselle yleisradiolle lähes kahden miljardin złotyn tukipaketin.

Toisaalta tukeutuminen valtion rahoitukseen herättää huolen mediatalojen riippumattomuudesta poliittisista intresseistä. Esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa tällaiset järjestelyt ovat johtaneet epäilyihin journalistisen sisällön puolueettomuudesta. Tarkastelun kohteena ei näin ollen ole pelkästään raha, vaan demokratialle keskeiset rakenteet kuten sananvapaus ja tiedonvälityksen moniarvoisuus.

Ajankohtaiset sovellusuutiset heijastavat maksukeskusteluja

Myös teknologiat, kuten mobiilisovellukset, liittyvät olennaisesti nykyisten lisenssimaksukäytäntöjen uudistamistarpeeseen. MTV Uutiset -sovellus on Suomessa yksi keskeinen digialusta, joka välittää ajankohtaisuutisia reaaliajassa ilman perinteistä televisiolähetystä. Tällaiset uuden sukupolven viestimet osoittavat, ettei mediankulutus enää edellytä TV-laitetta tai televisiopalvelujen käyttöä. Tämä kehitys haastaa perinteisen ajatuksen siitä, kuka kuuluu maksavien joukkoon ja miksi.

Siten konseptit kuten precosa – eli ennakolta sisällytetyt mediarahoitusmekanismit, kuten pakolliset maksut osana muita laskuja tai palveluita – nousevat yhä keskeisempään rooliin julkisen journalistisen toiminnan tulevaisuudessa.

Onko Suomessa valmiutta uuteen lisenssiajatteluun?

Suomessa Yleisradion rahoitus hoidetaan Yle-veron kautta, ja sitä perustellaan vakaalla ja politiikasta riippumattomalla rahoitusmallilla. Kuitenkin kotimaisessa keskustelussa on alkanut kuulua viitteitä siitä, että myös Suomessa saatetaan tulevaisuudessa joutua pohtimaan nykyisen järjestelmän uudistamista – etenkin, jos mediankulutuksen painopiste digitalisoituu edelleen ja ihmiset kokevat tv-maksutai veroluonteiset järjestelmät vanhentuneiksi.

Siksi kansainväliset esimerkit, kuten precosa, voivat toimia tärkeinä analyysityökaluina myös suomalaisille päättäjille ja median kuluttajille. Ne auttavat hahmottamaan, mihin suuntaan kehitys on menossa ja millaisia käytännöllisiä ratkaisuja muissa maissa on kokeiltu – onnistunein ja epäonnistunein tuloksin.

Kun rahoitusmalli muuttuu, muuttuu koko medioitu yhteiskunta

Rahoitus ei ole pelkkä tekninen tai budjettitekninen kysymys, vaan se muokkaa koko yhteiskunnallista keskustelukulttuuria. Kun media saa tulonsa aidosti riippumattomasti ja ennustettavasti, kulttuuri säilyttää moniarvoisuutensa ja kansalaiset voivat aidosti luottaa saamiinsa uutisiin. Precosa -tyylisiin ratkaisuihin sisältyy ajatus automaattisuudesta ja ulkoistetusta osallistumisvelvoitteesta, mikä toisaalta helpottaa keruuta, mutta voi myös vieraannuttaa kansaa julkisen sisällön omistajuudesta.

Tulevaisuudessa on tärkeää säilyttää kriittinen keskustelu siitä, mikä on julkisen median rooli ja miten sen rahoitus toteutetaan niin, että se kestää niin teknologisen murroksen kuin poliittisen muutoksenkin. Suomen kannattaisi tarkkailla kansainvälisiä trendejä – ei vain kopioidakseen, vaan omista arvoistaan käsin arvioidakseen, mikä rahoitusratkaisu todella palvelee demokratiaa.