Uutinen

Oulu2026-seinämaalaukset tutuksi opastetuilla kierroksilla

Uutinen

Mikkel Preisler
Af Mikkel Preisler 11. kesäkuun 2026

Uutinen

Kaupunkitilaa elävöittävään taiteeseen pääsee tutustumaan kesäkuusta alkaen Oulun seudun oppaiden johdolla.

Upeart on vuodesta 2022 toteuttanut osana Oulu2026-kulttuuriohjelmaa Kaupunkitaiteesta iloa arkeen -hanketta, jonka myötä Oulun alueelle on syntynyt seinämaalausten sarja. Teosten taiteilijat on valittu ammattitaiteilijoille suunnattujen portfoliohakujen kautta.

Hankkeen aikana oululaisia on vuosittain osallistettu seinämaalausten toteutuspaikkojen valintaan. Valmiit teokset sijaitsevat Toppilassa, Myllyojalla, Tuirassa ja Rajakylässä. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 teos valmistuu syyskuussa keskustan alueelle, ja sen toteuttaa kotimainen taiteilija.

Opastetut kierrokset avaavat teosten taustoja

Oulu2026-seinämaalaukset ovat saaneet paljon positiivista palautetta kaupunkilaisilta, ja niistä on muodostunut alueidensa tunnistettavia maamerkkejä. Teoksiin pääsee tänä vuonna tutustumaan Oulun seudun oppaiden vetämillä kierroksilla. Kierrokset ovat maksuttomia ja järjestetään suomeksi.

Opastettu kierros pyöräillen

la 27.6.2026 klo 15.00–17.30 – Lisätiedot: Oulu2026-tapahtumakalenteri

la 25.7.2026 klo 15.00–17.30 – Lisätiedot: Oulu2026-tapahtumakalenteri

to 27.8.2026 klo 18.00–20.30 – Lisätiedot: Oulu2026-tapahtumakalenteri

Opastettu kiertoajelu

la 29.8.2026 klo 15.00–17.00 – Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Oulu2026-tapahtumakalenteri

Oppaat muraaleilla

la 5.9.2026 klo 15.00–18.00 – Lisätiedot: Oulu2026-tapahtumakalenteri

Seinämaalaukset ilmentävät paikallista identiteettiä

Keskenään erilaisten Oulu2026-seinämaalausten lähtökohtana on ollut taiteilijoiden tutustuminen paikalliseen ympäristöön sekä kohtaamiset oululaisten kanssa. Seinämaalauksissa heijastuvat kunkin toteutuspaikan ominaispiirteet sekä taiteilijoiden Oulusta tekemät havainnot.

Japanilaistaiteilija Momo Yoshinon Kami Circulation koostuu rinnakkaisista maalauksista, jotka muodostavat kukkamaiseen muotoon avautuvan origamin. Teoksen värimaailma kuvastaa ympäristön sävyjä, kuten maaperää ja Toppilan vanhoja tiilitaloja.

Italialaistaiteilija Fabio Petanin Ferrous Sulfate, Achillea Millefolium & Lathyrus Palustris ammentaa inspiraationsa Oulujoesta sekä paikallisista luontoaiheista, joita Petani valokuvasi Myllyojalla.

Kanadalaisen taiteilija Ilana Pichonin abstraktin Ovensuussa-teoksen lähtökohtana ovat Tuiran kävelytiet, joiden kiemurtelevat muodot kiinnittivät hänen huomionsa alueen karttaa tutkiessa. Teoksen värit hän poimi lähiluonnosta.

Isobritannialaisen taiteilija Eloise Gillow’n Käännekohta on saanut inspiraationsa Rajakylän koivikkoisesta maisemasta, johon vehreä teos sulautuu luontevasti.